2.11.2015

Apua, työssäoppimisjakso on jo puolessa välissä!

Aika on kulunut ihan järjettömän nopeasti. Eikä vähiten sen vuoksi, että on ollut tosi hauskaa olla Kupla Vintagessa. Minttu ja Katja ovat huipputyyppejä! Hommat hoituu ja ne tehdään hyvin ja ripeästi mutta missään vaiheessa ei ole unohdettu huumoria ja jutustelua. Nauru on raikanut lähes jatkuvasti, välillä jopa siihen malliin, että vedet on valuneet silmistä.




Erilaisia töitäkin olen toki päässyt tekemään ja seuraamaan! Erilaisia korjausompeluita on tullut eteen ja olen usein ollut niissä mukana tavalla tai toisella. Olen ehkä purkanut tai ommellut saumoja, huolitellut vaikka mitä reunaa ja ennen kaikkea olen päässyt samalla seuraamaan miten esimerkiksi erittäin rikkinäinen farkkuhaarus pystytään korjaamaan. Korjauksessa on ollut housujen lisäksi myös muun muassa nahkahame, takkeja ja mekkoja. 

Kuplan omaan mallistoon on tehty tuotteita, esimerkiksi seuraavassa kuvassa oleva trikoomekko. 



Kupla-malliston mekko.

Eräs asiakas oli saanut ulkomailla lahjaksi kauniin kankaan, josta halusi itselleen mekon. Hän oli aiemminkin teettänyt mekon Kuplassa, joten kaavatkin löytyivät valmiina. Valmistusprosessiin kuului myös yksi välisovitus, jossa tarkistettiin mekon istuvuus ja tehtiin tarvittavia muutoksia. 



Tilausmekko.

Rusettitehtailu on myös jatkunut. Kaikki osat on nyt ommeltu ja käännetty. Seuraavaksi on vuorossa varsinainen yhdistäminen eli rusetit alkavat muotoutua ja valmistua. 



Tässä kääntövuorossa rusetin keskinauha. Pitkä S-koukku oli kätevä kääntökaveri.



Rusettiosia menossa silitykseen, jonka jälkeen alkaa varsinainen kasaaminen. Kuvia tulee.


Eräänä päivänä sain projektiksi vaihtaa kahteen valkoiseen, suhteellisen isoon sohvatyynynpäälliseen vetoketjut. Vanhat vetoketjut purettiin pois ja uudet ommeltiin tilalle. Sai muuten olla tarkkana kankaan syöttymisen kanssa! Yksi ommel pitikin purkaa, koska vetoketju jäi muutaman sentin päähän siitä minne sen olisi pitänyt yltää. Seuraava kerta onnistuikin kun osasi ennakoida paremmin.



Sohvatyynynpäällinen.


Erilaisia järjestely- ja siivoushommia on ollut edelleen aika ajoin. Varastohuoneen puvustusvaatteiden ja kankaiden järjestely oli hauskaa! Vastaan tuli monia niin kauniita kankaita ja kuoseja että niitä olisi voinut jäädä tuijottelemaan pidemmäksikin aikaa. Mikäli olisi siis ollut aikaa.

Eräänä päivänä muuan kruunuhakalainen rouva kävi korjauttamassa takkinsa ja hänen ollessa myymälässä tuli Kuplan puvustusprojektit puheeksi. Ilmeni että rouvalla oli kertynyt vuosien varrella paljon vaatteita, joita hän oli suunnitellut tavalla tai toisella laittavansa eteenpäin. Kuplaan otetaan mielellään hyväkuntoisia vanhoja vaatteita lahjoituksina vastaan ja tästä tiedosta rouva innostui. Hän oli sitä mieltä että Kuplassa vaatteet saisivat arvostusta eri tavalla kuin vaikka jollain kirpputorilla. Muutaman päivän kuluttua kohtaamisesta kävimme kolmeen pekkaan hakemassa monta jätesäkillistä vaatteita, joista valtaosa päätyikin nimenomaan puvustustarkoitukseen. 

Tämän rouvan lahjoitusvaatteista löytyi materiaalia myös tällä hetkellä meneillään olevaan puvustusprojektiin; jouluaiheiseen musikaaliin. Tästä musikaalista tekee erilaisen se, että esimerkiksi tontut eivät ole perus punapukuisia tyyppejä vaan paljon mielenkiintoisempia steampunktyylisiä hahmoja. 

"Steampunk-pukeutumiseen kuuluu viktoriaanisen muodin jäljittely ja sen yhdistäminen nykyaikaan. Vaatteet valmistetaan usein itse. Tyypillinen väri on ruskea. Materiaalina ovat usein luonnonkuidut ja nahka. Olennaisena osana vaatetusta ovat varusteet, kuten lentäjänlasit, taskukellot ja silinterihatut. Koruja tehdään itse yhdistäen metallia, puuta, nahkaa ja lasia. Pukeutumisessa saattaa olla tunnistettavissa jokin stereotyyppinen hahmo, kuten lentäjä, lady, tiedemies, professori tai seppä. Joissakin tapauksissa steampunk-tyyli sekoittuu merirosvomaiseen pukeutumiseen." (Lähde: Wikipedia)


Esimerkki steampunktyylistä. (Lähde: hmimbresarts.org)



Steampunk -tonttuja musikaaliin.



Musikaalin hevonen.


Tämän musikaalipuvustusprojektin seuraaminen on ollut todella mielenkiintoista. Vielä en ole tähän projektiin konkreettisesti tehnyt juurikaan ompelua tai tuunausta muiden hommien ollessa prioriteettilistassa kärkisijoilla, mutta hahmoja on tehty vasta muutamia, joten niitä ja tekemistä kyllä vielä riittää. Luultavasti ja toivottavasti minullekin asti. Mutta kuten jo mainitsinkin, "pelkkä" seuraaminenkin on ollut mielenkiintoista. Alla olevasta kuvaryhmästä näkee että hevonen on ollut tekeillä. Minttu rakentaa päätä ja Katja vartaloa. Ai, mitä Johnny Depp tekee kuvaryhmässä? Tietenkin näyttää hyvältä. Juliste löytyi vanhan Suosikin välistä ja ei tarvinnut kuin hiukan vihjaista seinälle laittamisesta niin sinnehän se päätyi samantien, ompelimon seinälle. 



Hevonen tekeillä. (Lähde: facebook.com/kuplavintage)

Kuplan taukonurkkauksen hyllyköstä on löytynyt aarteita, vanhoja Suosikki -lehtiä. On ollut hyvin nostalgista ja hupaisaa lukea -91-96 -vuosien lehtiä. Olenkin ottanut tavakseni lukea lounasta syödessäni esimerkiksi kirjeenvaihtopalstaa. Luen ilmoituksia välillä myös ääneen muille. Ollaan jo meinattu kirjoittaa vaikka kuinka monelle, jonka "ilmoitus ei vanhene"... Ehkä kuvaan seuraaviin postauksiin joitain ilmoitushelmiä, mitä lehdistä löytyy.



Suosikkeja.

Kuluneen parin-kolmen viikon aikana on ollut toinenkin hyvin mielenkiintoinen puvustusprojekti meneillään ja jatkuu edelleen. Putous -ohjelma on varmaan monelle tuttu, samoin siinä oleva sketsihahmokilpailu. Kuplassa ollaan tehty useille sketsihahmojen vaatteille erilaisia korjauksia ja tuunauksia. Pukusuunnittelija Anna Vilppunen on tuonut Kuplaan näitä erilaisia "sketsihahmovaatetoimeksiantoja" pitkin kuluneita viikkoja. Esimerkiksi Matti Pikkuvanhasen puvunhousujen lahkeita pidennettiin huomattavasti ja Alli Kaattorin häämekkoa muokattiin kantajansa kroppaan istuvammaksi. Myös Jorma "Jortsu" Ylivuotisen muhkea takamuslisäke ja Aimo Sonnin maha ovat Kuplasta kotoisin. Takamuksen tekemiseen saatiin Annalta tiettyjä "osia", joista se sitten rakennettiin muotoonsa. Mielenkiintoinen projekti sekin. 



Putouksen sketsihahmot vuosimallia 2015. (Lähde: mtv3.fi)


Putousnäyttelijöillä on tänä vuonna tummemman siniset paidat päällään. Näitäkin paitoja muokattiin muutamille näyttelijöille sopivammiksi. 



Sininen paita Putoukseen.


Kaikenkaikkiaan on ollut todella mielenkiintoiset ja mukavat viikot Kuplassa tähän mennessä! Töitä tehdään paljon, mutta hymy naamalla. Välillä tulee tosi kiireellisiä töitä, välillä voi ottaa vähän rennommin. Juttelemme paljon. Olemme puhuneet esimerkiksi yrittäjyydestä, siitä että mitä se oikeasti on. Yrittäjyysaiheesta tein Katjalle ja Mintulle pienen haastattelun, joka tulee pian tänne blogiinkin. Yrittäjyys on valtavasti kaikkea, ei pelkästään ompelua. Siitä kuitenkin myöhemmin lisää.

Eli palataan taas pian!



Kupla.



----- 

Lähteet:












28.10.2015

Takin tuotekortti

Työjärjestys takille

Miehusta

1. Valmista kaulus
    a. tue päälikaulus
    b. ompele kappaleet yhteen (alakaulus leikattava pari milliä pienemmäksi)
         b.i. huomioi kulmien kärjissä yksi poikittainen tikki -> terävä kulma
         b.ii. leikkaa kulmista ylimääräinen kappale pois

2. Kiinnitä kaikki tukikankaat ja tukinauhat

3. Ompele merkkilangat ja leikkaa hakit (KE, vyötärö, hihan pyöriö) sekä silitä tarvittavat muotoonsilitykset

4. Ompele muotolaskokset ja leikkaussaumat etu- ja takakappaleisiin

5. Ompele alavarat (pääntieltä keskietuun saakka)

6. Ompele sivusaumat

7. Ompele olkasaumat

8. Ompele hihasaumat valmiiksi (ei kuitenkaan vielä kiinni miehustaan)
    a. ompele myös poimutuslangat ja kiristä/silitä syötösvarat miehustaa vastaavaksi.
    b. muista leikata hakit sekä hihansuihin että miehustaan

9. Ompele kaulus kiinni miehustaan, alavaraan ja muotokaitaleeseen

10. Valmista taskut

11. Harsi ja ompele hihat miehustaan (varmista hakkien kohtaaminen!)

12. Ompele kuulavanut ja toppaukset paikoilleen

13. Silitä


Vuori

1. Ompele muotolaskokset etu- ja takakappaleisiin

2. Ompele halausvaralaskos

3. Ompele olkasaumat

4. Ompele sivusaumat (jätä kääntöaukko toiseen sivuun)

5. Ompele hihasaumat valmiiksi, mutta älä vielä kiinnitä miehustaan (jätä toiseen hihaan kääntöaukko)
    a. ompele myös poimutuslangat ja kiristä/silitä syötösvarat miehustaa vastaavaksi.
    b. muista leikata hakit sekä hihansuihin että miehustaan

6. Ompele hihat miehustaan

7. Varmista vuorin sopivuus ja istuvuus

8. Silitä


Miehustan ja vuorin yhdistäminen

1. Ompele vuori kiinni alavaraan ja kauluksen muotokaitaleeseen

2. Ompele hihansuut ja helma pussiin

3. Ompele tarvittavat tukiompeleet saumakohtiin ja olkiin

4. Ompele kääntöaukot umpeen

5. Valmista napinlävet ja ompele napit kiinni

6. Viimeistele ja tee loppusilitys



Takin taso- ja poikkileikkauskuvat (Adobe Illustrator -ohjelmalla)


Takin tasokuva edestä


Takin tasokuva takaa


Saumojen poikkileikkauskuvat.


Hoito-ohjeet

Villakangas (Eurokankaasta)

Miehustan tummanharmaa villakangas on ostettu Eurokankaan palalaarista joten siihen ei saanut mukaan mitään hoito-ohjeita. Ajattaren internetsivuilta kuitenkin löytyi ohjeita villakangastakin hoitoa varten.

Näin pidät villakankaisesta takistasi huolta:

  1. Villakankaista tuotetta tulee tuulettaa usein. Näin villa puhdistaa itseään.
  2. Harjaa villakankaista takkiasi säännöllisesti aidolla harjalla varovasti
  3. Villakankainen takki tulee aina asetella huolellisesti ripustimelle.
  4. Villakankaista takkia säilytetään kuivassa, viileässä ja väljässä tilassa.
  5. Takin kastuessa ravistele kosteus pois, kuivata ilmavassa, väljässä paikassa, ei lämpöpatterin välittömässä läheisyydessä ja suojassa suoralta auringonpaisteelta.
  6. Mikäli villakankaisen takin pintaa ei ole valmiiksi käsitelty, voit halutessasi suojata pinnan Teflon-suoja-aineella.
  7. Täyspuhdistus vain villakankaisten tuotteiden pesuun erikoistuneessa pesulassa.
  8. Käytä varoen olkahihnaisia laukkuja. Varsinkin ketjuhihna kuluttaa takin pintaa.
  9. Reppu kuluttaa nopeasti villakankaisen takin selkäosaa ja vuoria.


Vuori (Eurokankaasta)


OSLO (Lähde: eurokangas.fi)


Kuvia takin valmistamisprosessista



Jakun peruskaavat


Peruskaavan hiha (ehkä tuosta jotain erottaa..)



Kuositellut takin kaavat. Hihan kuvat puuttuvat valitettavasti.



Peruskaavan ja kuositellun takin protot.



Miehustakankaan leikkuusuunnitelma.



Vuorikankaan leikkuusuunnitelma.



Valmis takki edestä.



Valmis takki takaa.


Seuraavassa vielä kuvia takista sen tilanneen asiakkaan päällä:















Lähteet:





20.10.2015

Kupla Vintagessa työssäoppimassa

Toinen opiskeluvuosi Stadin aikuisopistossa pyörähti elokuussa käyntiin ja ensimmäisen lähiopetuksena toteutetun (jakku)jakson jälkeen oli vuorossa 8 viikon työssäoppiminen. Työpaikakseni järjestyi kahden yrittäjänaisen, Mintun ja Katjan, pyörittämämästä ompelimo Kupla Vintagesta Helsingin Kruunuhaasta, Liisankadulta. Työssäoppiminen alkoi tiistaina 6.10.2015.





Kuplassa on jo tähän mennessä ollut tosi mielenkiintoista ja hauskaa! Katja ja Minttu ovat aivan huipputyyppejä! Heidän lisäkseen on jo hiukan tullut tutuksi muutaman muunkin Kuplassa säännöllisesti piipahtavan ihmisen kanssa. Työssäoppimisen kaksi ensimmäistä viikkoa ovat menneet kuin siivillä. Kupla muutti kuun vaihteessa uusiin tiloihin hiukan edemmäs Liisankadulle, joten alussa oli muutama päivä melko pitkälti järjestelyhommia. Välissä kuitenkin ehdin osallistumaan korjaus- ja tuunausompeluihinkin, niin koneella kuin käsinkin tehden. Tehtiinpä ensimmäisellä viikolla asiakkaalle hänen omasta kankaastaan tilausmekkokin. Ensimmäisellä viikolla oli myös tulevan isomman puvustusprojektin suunnittelua (erittäin mielenkiintoisen sellaisen ja tulen varmasti siitä kertomaan tarkemmin myöhemmin) ja pop-up -kirpputoripisteen järjestelemistäkin.

Keskiviikkona 7.10. kävimme muutamien luokkatovereiden kanssa tutustumassa Polarstoff-messuihin. Paikalla oli useita kankaita välittäviä agentteja lukuisine kangasnäytteineen. Oli todella kiva päästä hypistelemään ja ihastelemaan erilaisia materiaaleja ja kuoseja. Agenttien kanssa oli mielenkiintoista jutella. Rahanmenosta ei tarvinnut olla lainkaan huolissaan, koska jonkin kankaan vähimmäistilausmäärä saattoi olla useampi sata metriä. Opiskelija ei vielä tässä vaiheessa tarvitse sellaisia määriä... (Onneksi, sillä myös Kelan opintotuen määrä asettaa tiettyjä, tiukkojakin rajoituksia mahdolliseen ostohalukkuuteen.)



Tältä messuilla suurimmaksi osaksi näytti. (Lähde: polarstoff.fi)


Toisella työssäoppimisviikolla olimme toisen yrittäjän, Mintun, kanssa kahdestaan Katjan ollessa syyslomalla. Järjestelyhommia riitti tällekin viikolle. Jokainen, joka on muuttanut, tietää millaista se voi olla (ON). Sieltä täältä löytyy vielä pitkään laatikoita ja pusseja, joiden sisältö etsii paikkaansa. Lisäksi aloin muun muassa tekemään Kuplan omaan mallistoon kuuluvia rusetteja. Niitä tarvitaan "normaalia tuotantoa" isompi määrä tulevia Tampereen käsityömessuja varten. 



Eräs malli Kuplan ruseteista.



Rusettitehdas meneillään. Ihanat värit!


Kuvia tulee myöhemmin lisää. Huomasin, että en ole kovin montaa niitä vielä huomannut ottaakaan. On ollut sen verran tekemisen meininkiä, että isompia kuvailuja on pitänyt vähän siirtää tuota tuonnemmas. Lisäksi tulen pian esittelemään Kupla Vintagen ja sen yrittäjänaiset tarkemmin omassa postauksessaan. Palataan pian asiaan!



Nameja Kuplan hengen tyylisesti <3 




------


Lähteet:

http://kuplavintage.fi
http://agenttiliitto.fi/polarstoff-aw16/
http://agenttiliitto.fi/events/
http://www.kadentaidot.fi/



28.9.2015

Vaatetuksen historia; raapaisuja 50- ja 60-luvun muodista

Edellisen 70-lukuun liittyneen postauksen lisäksi saimme tehtäväksemme etsiä pienimuotoisemmin kuvia kahdelta muulta vuosikymmeneltä tai aikakaudelta. Jokainen opiskeluryhmämme jäsen on tarkastellut jotain muodin vuosikymmentä tai aikakautta ja näihin töihin meidän tuli tutustua. Sen jälkeen tuli valita kaksi kiinnostavaa aikakautta ja etsiä niihin liittyen lisää kuvia. Muille kuin opiskeluryhmäläisillemme tämä postaus tarkoittaa lähinnä siis vain tiettyjen aikakausien muotiin liittyviä kuvia. Tosin Lempikirja.fi/muodin_historiaa -sivustolta löytyy tiivistetysti pääpiirteitä eri vuosikymmenien muodista. Nämä lyhyet tekstit saavat nyt toimia tässä tehtävässä johdantoina ennen varsinaisia kuvia.

Valitsin 50- ja 60-luvut, koska ne yhdessä 70-luvun kanssa luovat muodin, värien, mallien ja kuvioiden mielenkiintoisen jatkumon. 



50's. (Lähde: marilyns.blogspot.fi/)



Rauhaa ja rakkautta! (Lähde: fanpop.com)



Naisellinen 1950-luvun muoti

Ankaran sota-ajan jälkeen tuntui sukupuolten perinteinen roolijako houkuttelevan tutulta ja turvalliselta. 1950-luvun muodin avainsana olikin naisellisuus. Pohjepituiset hameet olivat joko kynämäisen kapeita tai kellomaisen leveitä, vyötärö oli korostetun kapea, miehusta tyköistuva ja povea korostava. Tavoiteltu tiimalasisiluetti saavutettiin korsetilla ja topatuilla rintaliiveillä. Hameiden helmaa kohottivat poimutetut nailonalushameet. Synteettinen kuitu nailon sopikin hyvin juuri alusvaatteiden ja sukkien materiaaliksi. Asusteet olivat pieniä ja siroja. Kenkämuoti kulki kohti terävämpää kärkeä ja kapeampaa korkoa, jonka huipentuma vuosikymmenen lopulla oli pahamaineinen naulakorko. Lisäksi marilyns -blogista löytyy listausta 50-luvun hiteistä vaatetuksessa etenkin nuorisolla ja havainnollistavia kuvia.



50-luvun tyyliä. (Lähde: behindthescene14.blogspot.fi/)

Yle arkistosta lötyy hyvä video muotinäytöksestä, joka järjestettiin Helsingissä 1951. Videolta näkee hyvän kattauksen sen aikaisesta naisten muodista. Tyylikkyyttä ja kauneutta arkeen ja juhlaan, sanoo videon otsikkokin. Myöhemmin tulee kuvia Retrowaste.com -sivustolta, mutta niiden lisäksi kannattaa käydä katsomassa ko. sivuilla lisää todella mielenkiintoista materiaalia.



Kynä- ja kellohame. (Lähde: rokkimammanvintagekaavat.blogspot.fi)



50-luvun tyyliin. (Lähde: theglamoroushousewife.com)



Kapeita vyötäröitä. (Lähde: c-nurmi.blogspot.com)



Housut. (Lähde: indulgy.com/)



Farkkua ja ruutupaitaa. (Lähde: pinterest)



Nuorisomuotia. (Lähde:  retrowaste.com/)



Nuorten keskuudessa suosittua. (Lähde: retrowaste.com/) 


Tyylikäs 1950-luvun miesten muoti

Miesten muodissa muutokset näkyivät maltillisemmin. 1940-luvun sotilaallinen tyyli haluttiin kuitenkin jättää taakse. Puvuissa linjat pehmenivät hieman, ja ruskean värin suosio lisääntyi harmaan kustannuksella. Työssä ja kodin ulkopuolella käytettiin pukua, kesällä vaaleaa ja kevyttä, talvella tummaa ja lämmintä. Myös yhdistelmäpuvun suosio arkipukuna kasvoi. Vapaa-aikaan kuuluivat neuleet, työ- ja urheilupusakat sekä kesällä lyhythihaiset trikoopaidat, joita käytettiin ilman solmiota, mutta ehdottomasti vain lomilla. Arkikengät olivat tukevia ja paksupohjaisia. Asusteista tärkein oli hattu, joka yleensä oli huopaa. Muita materiaaleja olivat kesähatuissa erilaiset punokset ja talvilakeissa turkis. Nuorisolla oli lisäksi omat muotijuttunsa, kuten nahkapusakat ja pillifarkut, sekä valkoiset paitapuserot. 



Mies puvussaan. (Lähde: pinterest)



Miesten 50-luvun tyyliä. (Lähde: olafashions.com) 



Tyylikäs nuorimies. (Lähde: olafashions.com/)



Hiukan rennompaa 50-luvun loppupuolelta. (Lähde: mylearning.org)



50-luvun nuorukainen. (Lähde: retrowaste.com)



50-luvun rock'n rollia The Baseballs -yhtyeen malliin. (Lähde: menaiset.fi)



Nuorisoa. (Lähde: retrowaste.com)


Tyttömäinen 1960-luvun muoti 

Muodin yleisilme 1960-luvulla oli huomattavasti nuorekkaampi kuin edellisellä vuosikymmenellä. Naisellisen eleganssin korvasi siro tyttömäisyys. Vuosikymmenen puolivälissä siluetti oli lyhyt, joko suora kevyesti vartaloa myötäilevä tai loivasti alas levenevä. Lyhyiden hameiden luomaa hätkähdyttävää vaikutelmaa tasapainottivat usein peittävät sukkahousut tai polvisukat, joita käyttivät pikkutyttöjen ohella myös isommat tytöt. Saappaat tulivat muotiin, sekä pohjepituisina että pitkävartisina versioina, ja housupuku hyväksyttiin vähitellen katuasuksi. Valkoisen, beigen ja mustan rinnalla suosiossa olivat kirkkaat värit sekä kullan- ja hopeanhohtoiset kankaat. Vuosikymmenen kuluessa kenkien kärjet pyöristyivät ja korot mataloituivat.



60-lukua. (Lähde: retrowaste.com)



Housuasuja. (Lähde: retrowaste.com)



60-luvun loppupuolen tyyliä. (Lähde: behindthescene14.blogspot.fi/)



60-luvun lopulta. (Lähde: retrowaste.com)



Anttila-kuvaston muotia -68. (Lähde: Anttila.com)



Väriä ja A-linjaa. (Lähde: fromriina.blogspot.fi/)



(Hipahtavaa) muotia. (Lähde: wornthrough.com)



Hippimuotia. (Lähde: chscourier.com)



Nuorekas 1960-luvun miesten muoti

Myös miesten muotia leimasi 1960-luvulla nuorekkuus ja vapautuminen tiukasta muodollisuudesta. Väriyhdistelmät olivat entistä vapaampia ja vaihtelevampia. Puvuissa yleislinja oli solakka, ja hartialinja luonnollinen. Housun lahkeet ja takin kauluskäänteet olivat kapeahkot. Takki saattoi olla myös kaulukseton tai pystykauluksin varustettu. Synteettisten kankaiden käyttö yleistyi, ja nailonpaitojen rinnalle jokamiehen vaatekaappiin ilmestyivät teryleenipuvut. Myös mokka- ja nahkavaatteiden suosio lisääntyi uusien värien ja pehmeiden laatujen myötä. Vuosikymmenen suosikkipäähine oli lippalakki, jonka reipas nuorimies saattoi yhdistää poolopaitaan ja vakosamettitakkiin. Kengät olivat ohutpohjaisia ja linjakkaita.



60-luvun miesten tyyliä. (Lähde: mensfashionmagazine.com)



The Beatles 60-luvulla. (Lähde: mensfashionmagazine.com) 



Muotikuvastosta. (Lähde: retrowaste.com)



Tyylikkäitä miehiä 60-luvulta. (Lähde: vintagetovoguebath.co.uk) 



60's. (Lähde: pixcooler.com)



Vuodelta -66. (Lähde: pinstopin.com)


Loppuun vielä vähän rock'n rollin kuningasta Elvistä. Tämä mies on legenda. Liikettä lantioon! 




Jailhouse rock. (Lähde: Youtube)



Elvis. (Lähde: Wikipedia)


----- 


Lähteet: